Fonologia

Kielitiede

Kielen rakenne ja kirjoitus

Morfologia · Syntaksi
Ortografia · Fonetiikka
Fonologia

Kielen tutkimus

Stilistiikka · Pragmatiikka
Dialektologia · Leksikologia
Historiallis-vertaileva kielitiede
Semantiikka

Tieteenaloja

Kielifilosofia
Kielihistoria
Neurolingvistiikka
Psykolingvistiikka
Sosiolingvistiikka
Kieliteknologia
Käännöstiede
Diskurssianalyysi

Fonologia^[1] eli äänneoppi (klassisen kreikan sanoista φωνή /pʰoːnéː/ 'ääni' ja λόγος /lógos/ 'puhe; järki'), etenkin amerikkalaisessa käytännössä myös fonemiikka, on kielitieteen osa-alue, joka liittyy luonnollisen kielen rakennetutkimukseen. Kun fonetiikassa tutkitaan ihmisen kykyä tuottaa kaikenlaisia äänteitä puhe-elimillään ja puhetta konkreettisella tasolla, fonologia käsittelee sitä, miten äänne-eroja hyödynnetään eri kielijärjestelmissä merkitysten erottamiseen. Fonetiikka ja fonologia ovat kuitenkin kiinteässä yhteydessä toisiinsa, mutta niiden näkökulmat ovat erilaiset: fonetiikan näkökulma on universaali eli kaikkia kieliä koskeva, kun taas fonologia on kieli(järjestelmä)kohtaista.

Käsitteistöä

Foneemianalyysin avulla saadaan selville kielen foneemiparadigma, foneemit jotka kuuluvat kielen foneemistoon eli funktionaalisten äänteiden varastoon. Foneemi on abstraktinen yksikkö, joka voi toteutua äänteellisesti ja jolla on kielessä distinktiivinen eli merkitystä erottava funktio. Äänne eli fooni on kielikohtaisen foneemin universaalifoneettinen vastine, joka toteutuu konkreettisessa ja ainutlaatuisessa äännöksessä. Foneemin distinktiivinen funktio selviää minimiparitestin avulla, jossa pyritään selvittämään, ovatko vertailtavat äänteet allofoneja vai itsenäisiä foneemeja: [ɑpu] : [ɑsu], [puu] : [kuu], [pussi] : [bussi] ja niin edelleen. Joskus foneemi realistuu useana eri äänteenä, joilla ei kuitenkaan ole toisiinsa nähden merkitystä erottavaa tehtävää kuvattavassa kielisysteemissä. Tällöin puhutaan foneemin allofoneista. Esimerkiksi saksassa foneemi /r/ voidaan lausua joko apikaalisena (kielenkärjellä; kuten suomessa) [r] tai takaisena uvulaarisena ”kurkkuärränä” [ʀ] merkityksen muuttumatta.

Muita käsitteitä:

vapaa vs kombinatorinen allofoni
oppositio ja kontrasti
junktuuri
fonotaksi

Merkitseminen

Foneemit on tapana kirjoittaa vinoviivojen väliin, kun taas äänteet kirjoitetaan hakasulkeiden väliin. Siinä, missä äänteille on olemassa yhteisesti sovittuja merkkijärjestelmiä, voi kielen foneemeja periaatteessa merkitä millä tahansa merkeillä.