Kaakilan linnankallio

Kaakilan linnankallio
Sijainti

Kaakilan linnankallio
Koordinaatit 61.32571794°N, 23.62547149°E
Valtio Suomi
Paikkakunta Vesilahti
Historia
Tyyppi Linnavuori
Huippukausi rautakausi
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo

Kaakilan linnankallio on Pirkanmaalla Vesilahdessa viimeistään rautakaudella käytössä ollut linnavuori.[1][2]

Linnavuori

Linnankallio sijaitsee Vesilahden kirkosta 1,6 kilometriä pohjoiskoilliseen. Linnankallio sijaitsee noin viisi kilometriä pitkällä Kaakilanniemellä Pyhäjärven rannalla. Niemen pohjoispuolella sijaitsee Toutosenselkä ja eteläpuolella Kirkkolahti. Kaakila on ollut ihmisten käytössä irtolöytöjen perusteella jo kivikaudelta lähtien. Linnankallio on 260×40 metriä suuri luoteis-kaakko-suuntainen kalliomäki. Kallion lakialue on kooltaan 190×20 metriä ja se kohoaa noin 30 metriä Pyhäjärven yläpuolelle. Sen koillisrinteet ovat jyrkät ja niissä sijaitsee pitkä yhtenäinen jyrkänne. Muissa ilmansuunnissa mäen rinteet ovat loivat ja ovat vaatineet puolustusvarustuksen. Kallion lounaisrinteellä on nähtävissä vielä kivimuurin jäänteitä, joiden pituus on noin 90 metriä. Ne ovat todennäköisesti jäänteitä puuvarustuksesta, jota kivet tukivat. Mäen pohjois- ja luoteispuolella ei niiden loivuudesta huolimatta löydy kivivalleja. Linnavuoren pohjois- ja luoteispuolelle on rakennettu kesämökkejä 1970-luvulla.[1][2]

Kaakilanniemen kärkeä kutsutaan Linnannokaksi ja Linnankallion eteläpuolella sijaitsevan peltotilkun nimi on Linnanmoisio.[2]

Tutkimuksia

Kohdetta ei ole koskaan tutkittu arkeologisilla kaivauksilla. Sitä on tutkittu pintapuolisesti vuosina 1924 (Julius Ailio), 1939 (Väinö Maajoki), 1946 (Jouko Voionmaa), 1988 (Jussi-Pekka Taavitsainen) ja 1995 (Jouko Pukkila ja Ville Laakso). Kohteen ympäristöä on raivattu avoimemmaksi vuonna 1992 (Olli Soininen).[1]

Historiaa ja paikallisia tarinoita

Kaakilan linnankallio on kansantarinoiden ja 1990-luvulla tehtyjen tutkimusten perusteella toiminut pakolinnana. Tarinat kertovat Kaakilan uljaasta Urtista, joka kuului kuuluisan pakanapäällikö Kirmukarmun joukkoihin. Heidän kerrotaan taistelleen aikanaan novgorodilaisia ja kristinuskon levittäjiä vastaan. Urtin mukaan nimetty Uurte-saari sijaitsee Kaakilanniemen länsipuolella. Perimätiedon mukaan kivimuurin sisäpuolella on ollut myös lähde. Linnankallion kerrotaan myös olleen lappalaisten viimeinen tukikohta Vesilahdessa, mistä todisteena ovat Kaakilan lappalaisperäiset nimet, kuten Lapinniemi ja Lapinlahti. Linnankalliolla on myös poltettu vainovalkeita varoittamaan lähiseudun asukkaita lähestyvistä vihollisista. Niemen eteläpuolella sijaitsevan Kirkkolahden rannalla kerrotaan poltetun myös helavalkeita vielä 1900-luvun alkupuolella.lähde?

Hoitaminen ja opastus

Vuonna 1992 suoritettiin kolmen hehtaarin alueella perusraivaus, jonka tarkoituksena oli poistaa aluskasvillisuus rakenteiden ympäriltä ja poistaa kivivallien päältä puut. Myös alarinteille avattiin näkymä. Hoitoa on jatkettu useita vuosia poistamalla vesakkoa. Linnankalliolle johtaa polku, joka aiottiin merkitä puupaaluin. Polun alkuun pääsee henkilöautolla, jonka voi jättää vuoren juurelle. Linnavuori on eräs Vesilahden kunnan markkinoiman "Klaus Kurjen tien" kohteista.[3]

Lähteet

  1. a b c Muinaisjäännösrekisteri: Linnankallio Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 19.10.2005. Museovirasto. Viitattu 30.3.2016.
  2. a b c Kaakilan linnankallio, Vesilahti (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 12.10.2019.
  3. Muinaisjäännösten hoitorekisteri: Linnankallio Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 30.4.1997. Museovirasto. Viitattu 25.7.2016.
Suomen muinaislinnat
Ahvenanmaa

Borgbodan linnavuori • Borgdalsbergin linnavuori • Borgön linnavuoriHammarlandin linnavuoriJomalan linnavuoriSvelandsberget

Etelä-Karjala

Kannuksen linnavuoriKuivaketveleen linnavuoriLassilan linnavuoriPieni LinnamäkiTurasalon linnavuoriSarajärven linnavuoriSuuri Pyhäkalan Linnavuori

Etelä-Savo

Haukiveden linnasaariIhanteensalon linnavuoriIkoinniemen linnavuoriOtavan linnavuoriOtralan linnavuoriSairilan linnavuoriSulkavan linnavuoriVatilan linnavuori

Kanta-Häme

AulangonlinnaHakoisten linnavuoriHakovuoriHangastenmäen linnavuoriHyypiönvuoriKestinpäänkallioKiianlinnaKotkonlinnaKyläkallioLammin LinnamäkiLaurinkallioLippilinnanmäkiMantereenlinnaPalvaanlinnaPiilosaariTenholan linnavuoriTeponlinnaUnikkolinna

Keski-Suomi

LinnasenvuoriPukinvuoriPäijälän linnavuori

Kymenlaakso

KirkkovuoriKuoppalan linnavuoriSalmenkylän Linnamäki

Pirkanmaa

Apianlahden linnosaariArasalon linnavuoriEskolanvuoriHiukkasaariHuntilan linnavuori • Kaakilan linnankallio • KirvunlinnaLammelan muinaislinnaNuutajärven linnavuoriPentin linnavuoriPirunlinnaRapolan muinaislinnaRutajärven linnavuoriSiuron linnavuoriValkkisten linnamäkiVeneslinna

Pohjois-Karjala

HavukkakallioLinnalampi

Päijät-Häme

Hankaan linnavuoriHämeenkosken linnakallioKapatuosian linnavuoriKiiluanmäen linnoitusNuppilinnaPyhäjärven linnanmäkiSalajärven LinnakallioVillampiVirmailan linnasaari

Satakunta

Harolan linnaluotoKauttuan linnavuoriKokemäen linnaLiinmaan linnaRäätikäsvuori

Uusimaa

Bocklintin linnavuoriBonäsholmenin linnavuoriGrabbackaHaveråkersbergetHusholmenin linnaIso LinnanmäkiJunkarsborgPöykärin linnavuoriRiddarkilin viikinkivallitSipoonlinnaSkällbergetin muinaislinnaSutarkullan linnavuoriUusipöylin linnavuoriVartiokylän linnavuori

Varsinais-Suomi

Borgholmin linnasaariBårnholmHakastaron linnaHautvuoriHuttalan linnavuoriHäävälän linnamäkiKajamonvuoriKaskalan LinnanmäkiKaupinlinnaKirkkelinnaKnuuttilan linnasmäkiKoljolan linnavuoriKulhon linnavuoriKuuvanvuoriKärmeorvonmäkiLallisen linnavuoriLankvuoriLautkankareen linnamäkiLiedon VanhalinnaLuonnonmaan linnavuoriMynämäen linnavuoriNakolinnaNousiaisten linnamäkiNousiaisten linnavuoriPailinnan linnamäkiPrusin linnasmäkiPussilan linnavuoriPöylän linnanmäkiPöytiön linnamäkiRekottilan linnavuoriRepolan LinnavuoriRikalan LinnamäkiMuurmäkiSeppälän linnavuoretTontereenmäkiVaimaron linnavuoretVeitakkalan linnavuoriViikan linnavuoriVinkkilän linnavuoriYltjärven linnavuori