Kellonummen hautausmaa

Timo ja Tuomo Suomalaisen suunnittelema siunauskappeli vuonna 1994

Kellonummen hautausmaa on Espoon seurakuntayhtymän hallintaan kuuluva hautausmaa. Se sijaitsee Vanha-Espoon pohjoispuolella Karhusuolla Lommilan kylässä. Se on vihitty käyttöön vuonna 1986. Sen pinta-ala on 19,6 hehtaaria.

Espoon kirkkovaltuusto päätti ostaa Lukkarinpuron varrella sijainneen 5,5 hehtaarin suuruisen maa-alueen jo vuonna 1956, mutta suunnittelukilpailun käynnistäminen lykkääntyi yli kahdella vuosikymmenellä.[1] Kellonummen hautausmaan perustamista varten luotiin aatekilpailu, jonka Espoon kirkkoneuvosto hyväksyi 17. syyskuuta 1978.[2] Määräajassa kilpailuun saapui 22 kilpailuehdotusta, joista voittajaksi valittiin maisema-arkkitehti Auli Hietakangas-Kochin kilpailuehdotus Metsä ja niitty. Hautausmaan rakentaminen alkoi 1980-luvun alussa, jolloin sen alue laajeni lisämaan ostolla 19,59 hehtaarin laajuiseksi. Hautausmaa valmistui vuonna 1986. Siihen liitettiin vuonna 2007 tunnustukseton hauta-alue.[1]

Hautausmaalla on arkkitehtien Timo ja Tuomo Suomalaisen suunnittelemat siunauskappeli sekä huoltorakennus. Hautausmaan siunauskappeli on rakennettu alueella sijainneen kaatopaikan päälle.[3] Haudat ovat luonnontilaisen mäntymetsikön keskellä.[1]

Liikenne

Hautausmaalle pääsee suoraan Espoon sisäisellä linja-autolinjalla 246K (Espoon keskus – Röylä) päivisin. Aamuisin ja iltaisin Espoon keskuksen ja Röylän välillä ajaa linja 246, jonka lähin pysäkki, Kellonummentie, sijaitsee noin kilometrin päässä hautausmaasta.[4]

Kellonummelle haudattuja tunnettuja henkilöitä

Lähteet

  1. a b c Kellonummen hautausmaa (Arkistoitu – Internet Archive) Espoon seurakunnat. Viitattu 2.11.2012.
  2. Lukkarinpuron hautausmaan aatekilpailu, ohjelmalehti, Helsinki 1978, 14 sivua, painaja kirjapaino oy merkur
  3. Pääkaupunkiseudun kaatopaikat (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. https://reittiopas.hsl.fi/linjat/HSL%3A2246/pysakit/HSL%3A2246%3A0%3A01
  • n
  • k
  • m
Perustiedot Wikidatassa: Kellonummen hautausmaa (Q11870818)
ohje
esiintymä kohteesta
hautausmaa
valtio
sijaitsee hallinnollisessa alueyksikössä
sijainti
katuosoite
Kellonummentie 15, 02740 Espoo, Klockmalmsvägen 15, 02740 Esbo
koordinaatit
60°14′19″N 24°38′20″E / 60.23852°N 24.63892°E / 60.23852; 24.63892
Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.