Nathan Chen

Mitalit
Nathan Chen vuonna 2018.
Nathan Chen vuonna 2018.
Maa:  Yhdysvallat
Miesten taitoluistelu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Peking 2022 yksinluistelu
Hopeaa Hopeaa Peking 2022 joukkuekilpailu
Pronssia Pronssia Pyeongchang 2018 joukkuekilpailu
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Milano 2018 yksinluistelu
Kultaa Kultaa Saitama 2019 yksinluistelu
Kultaa Kultaa Tukholma 2021 yksinluistelu
Neljän maanosan mestaruuskilpailut
Kultaa Kultaa Gangneung 2017 yksinluistelu

Nathan Chen (s. 5. toukokuuta 1999 Salt Lake City) on yhdysvaltalainen taitoluistelija.[1] Hän on voittanut olympiakultaa ja kolme maailmanmestaruutta.[1][2]

Pyeongchangin talviolympialaisissa 2018 hän sijoittui yksiluistelussa viidenneksi pistein 215,08 oltuaan lyhytohjelman jälkeen 17:s mutta voitettuaan vapaaohjelman. Hän myös auttoi Amerikan joukkuepronssille.[1][3] Pekingin talviolympialaisissa 2022 hän voitti yksinluistelussa kultaa pistein 332,36 rikottuaan lyhytohjelman maailmanennätyksen (113,97) ja saavutti joukkuekilpailussa hopeaa.[2]

Chen saavutti juniorien maailmanmestaruuskilpailuissa yksinluistelussa pronssia vuonna 2014 ja sijoittui seuraavana vuonna neljänneksi. Ensimmäisissä aikuisten maailmanmestaruuskilpailuissaan vuonna 2017 hän sijoittui kuudenneksi mutta on sen jälkeen voittanut kolme peräkkäistä maailmanmestaruutta vuosina 2018, 2019 ja 2021.[1] Hän on myös voittanut vuoden 2017 Neljän maanosan mestaruuden ja on peräti kuusinkertainen Amerikan-mestari (2017-2022) ja kolminkertainen Grand Prix Finaalin voittaja (2017-2019).

Chen on tunnettu etenkin hänen ohjelmiensa teknisestä puolesta jota pidetään maailman vaikeimpana. Hänen erikoisalaansa kuuluvat neloishypyt joita hän on enimmillään esittänyt huimat kahdeksan yhden kilpailun aikana ja kuusi yhdessä ohjelmassa. Chen on myös historian ensimmäinen luistelija joka on esittänyt viisi erilaista neloishyppyä (tulppi, salchow, ritti, flippi ja lutz) kilpajäillä.

Lähteet

  1. a b c d Biograph: Nathan Chen International Skating Union. Viitattu 10.2.2022. (englanniksi)
  2. a b Schad, Tom: Nathan Chen gets gold: U.S. figure skater dazzles to win at 2022 Winter Olympics USA Today. 10.2.2022. Viitattu 10.2.2022. (englanniksi)
  3. Tikander, Vesa: Urheilun vuosikirja 40, s. 37. Urheilumuseo, 2019. ISBN 978-952-6644-14-1.


Taitoluistelun maailmanmestaruuden voittaneet miehet

1896: Gilbert Fuchs | 1897: Gustav Hügel | 1898: Henning Grenander | 1899–1900: Gustav Hügel | 1901–1905: Ulrich Salchow | 1906: Gilbert Fuchs | 1907–1911: Ulrich Salchow | 1912–1913: Fritz Kachler | 1914: Gosta Sandahl | 1922: Gillis Grafström | 1923: Fritz Kachler | 1924: Gillis Grafström | 1925–1928: Willy Böckl | 1929: Gillis Grafström | 1930–1936: Karl Schäfer | 1937–1938: Felix Kaspar | 1939: Graham Sharp | 1947: Hans Gerschwiler | 1948–1952: Dick Button | 1953–1956: Hayes Alan Jenkins | 1957–1959: David Jenkins | 1960: Alain Giletti | 1962: Donald Jackson | 1963: Donald McPherson | 1964: Manfred Schnelldorfer | 1965: Alain Calmat | 1966–1968: Emmerich Danzer | 1969–1970: Tim Wood | 1971–1973: Ondrej Nepela | 1974: Jan Hoffmann | 1975: Sergei Volkov | 1976: John Curry | 1977: Vladimir Kovaljov | 1978: Charles Tickner | 1979: Vladimir Kovaljov | 1980: Jan Hoffmann | 1981–1984: Scott Hamilton | 1985: Aleksandr Fadejev | 1986: Brian Boitano | 1987: Brian Orser | 1988: Brian Boitano | 1989–1991: Kurt Browning | 1992: Viktor Petrenko | 1993: Kurt Browning | 1994–1995: Elvis Stojko | 1996: Todd Eldredge | 1997: Elvis Stojko | 1998–2000: Aleksei Jagudin | 2001: Jevgeni Pljuštšenko | 2002: Aleksei Jagudin | 2003–2004: Jevgeni Pljuštšenko | 2005–2006: Stéphane Lambiel | 2007: Brian Joubert | 2008: Jeffrey Buttle | 2009: Evan Lysacek | 2010: Daisuke Takahashi | 2011–2013: Patrick Chan | 2014: Yuzuru Hanyū | 2015–2016: Javier Fernández | 2017: Yuzuru Hanyū | 2018–2019: Nathan Chen | 2021: Nathan Chen

Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • VIAF
Kansalliset
  • Yhdysvallat
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.