Slovakian historia

Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Asiavirheitä ja muiden maiden tapahtumien merkityksen ylikorostumista

Slovakian historia alkaa ensimmäisten ihmisten saapumisesta nykyisen Slovakian alueelle, vaikka slovakit ovat olleet suurimman osan historiastaan vähemmistönä muissa valtioissa. Slovakian historia onkin siis paitsi Slovakian alueen historiaa, niin myös slovakkien kansan historiaa.

Ennen antiikin aikaa alueella asui muun muassa kelttejä. Noin 200 ekr. alueen valtasivat germaaniheimot. Slaaviheimoja saapui alueelle 500-luvulla, mutta ne pysyivät alisteisessa asemassa Karpaattien allasta hallinneille avaareille. 600-luvulla frankkikauppias Samon valtakuntaan kuului laajoja slaavilaisia alueita myös Slovakiassa, mutta se hajosi tämän kuoleman jälkeen. Avaarit ajettiin pois Keski-Euroopasta 800-luvun alussa. Samaan aikaan Länsi-Slovakiassa muodostui Nitran ruhtinaskunta, jonka johtaja Pribina oli ensimmäinen slaavipäällikkö, joka kastoi kansansa kristinuskoon. Sen läntinen naapuri suur-Määri valtasi sen noin vuonna 833, mutta Nitran linna pysyi merkittävänä keskuksena monen vuosisadan ajan.

Itsenäinen slaavivalta loppui Slovakian alueella vuonna 907 kun madjaarit valtasivat alueen. Lopulta Slovakian alueet kuuluivat Unkarin kuningaskuntaan yli tuhat vuotta. Keskiajalla maahan saapui juutalaisia ja saksalaisia siirtolaisia. Slovakiassa syntyi eräänlainen kansallinen herääminen 1800-luvun alkupuolella. Tähän liittyi muun muassa vuonna 1848 alkanut kansannousu ja slovakin kirjakielen kodifiointi.

Slovakia pysyi kiinteänä osana Unkarin kuningaskuntaa aina ensimmäisen maailmansodan loppuun saakka kun Slovakian kansallisneuvosto julisti sen liittyvän uuteen Tšekkoslovakian tasavaltaan. Slovakian asema jäi kuitenkin lupauksista huolimatta selvästi Prahalle alisteiseksi ja kun maa hajosi Münchenin sopimuksen sekä Wienin välitystuomion jälkeen, julistautui Slovakia omaksi itsenäiseksi tasavallakseen. Se oli kuitenkin käytännössä natsi-Saksan nukkevaltio. Syksyllä 1944 maassa syttyi laaja, mutta epäonnistunut kansannousu. Toisen maailmansodan jälkeen Slovakia liittyi jälleen Tšekkoslovakiaan.

Kommunistien vallankaappauksen jälkeen vuonna 1948 Tšekkoslovakia liittyi Neuvostoliiton johtamaan itäblokkiin. Prahan kevään jälkeen maa muuttui liittovaltioksi ja Slovakia sai ainakin nimellisesti enemmän autonomiaa. Käytännössä tärkeimmät päätökset tehtiin kuitenkin Kommunistisen puolueen sisällä Prahassa. Loppuvuodesta 1989 Tšekkoslovakiassa tapahtui veretön samettivallankumous, päätti kommunismin ajan Tšekkoslovakiassa. Maa ei enää kuitenkaan selvinnyt mullistuksesta ja vuoden 1993 ensimmäisenä päivänä Tšekki ja Slovakia itsenäistyivät niin sanotussa samettierossa.

Vuoden 1993 jälkeen Slovakia on ollut itsenäinen tasavalta. Se liitty Euroopan unioniin 1. toukokuuta 2004 ja Natoon 29. maaliskuuta 2004. Euro korvasi Slovakian Slovakian korunan maan valuuttana vuonna 2009.

Pääartikkeli: Slovakian historia ennen slovakkeja

Arkeologiset löydöt kertovat ihmisasutuksesta nykyisen Slovakian alueella jo paleoliittisen ajan varhaisvaiheilla. Kuuluisa Moravanyn venus on yli 22 800 vuotta vanha veistos. Pronssikaudella erityisesti keskinen Slovakia oli merkittävä pronssituotannon keskus ja siellä asuneet kansat kävivät vilkasta kauppaa välimeren asutuskeskuksien kanssa. Muun muassa Spišský Štvrtokin kaupungista on löydetty asutusrakennusten raunioita tältä ajalta.^[1]

Ensimmäinen Slovakiassa majaillut etninen ryhmä, josta on säilynyt kirjallisia lähteitä olivat keltit, jotka saapuivat alueelle noin 400 eKr. Kelttiheimojen perustamista kaupungeista kehittyi myöhemmin muun muassa Bratislava.^[1]

Kelttien aika Slovakiassa päättyi noin 50 eKr. kun ensin daakialaiset ja germaaniheimot valtasivat vuorotellen sen alueen. Samoihin aikoihin Rooman valtakunta laajeni Tonavan rannoille. Vaikka sen, ja pohjoisen germaaniheimojen suhteet olivat usein myös rauhallisia, ei konflikteiltakaan vältytty. Muun muassa Makromannien sodat käytiin suureksi osaksi juuri Slovakian alueella. Rooma kuitenkin vetäytyi alueelta vasta vuonna 375 solmitun rauhansopimuksen myötä.^[2]

Kansainvaellusajaksi kutsuttu aikakausi mullisti myös Slovakian alueella asuneet kansat. Ensin hunnien ja myöhemmin muun muassa itägoottien hyökkäykset ja sodat toivat epävakautta aluueelle. Tämä johti lopulta koko Karpaattien altaan väestökatoon, jota nykyisestä Puolasta saapuneet slaavit käyttivät hyväkseen. Noin vuonna 500 Karpaateille saapuneita slaaveja alettiin vuosisatoja myöhemmin kutsua slovakeiksi.^[3]

Slaaviheimot hankkivat elantonsa pääasiassa alkeellisella maanviljelyllä sekä paimentamisella. He tunsivat rautamalmin louhimisen ja työstämisen taidot jo ajalta ennen Slovakian mineraalirikkaille vuorille asettumistaan. Tämän aikakauden slaavien perheet olivat pakanauskoisia, yksiavioisia, ja he tuhkasivat kuolleensa.^[3]

Langobardien ja gepidien väliset sodat saavuttivat lakipisteensä 560-luvulla, kun langobardien kuningas Alboin kutsui avukseen avaarien nomadikansan mustameren pohjoispuolen aroilta. Liittolaissuhde johtikin langobardien lopulliseen voittoon gepideistä jo vuonna 567. Langobardit eivät kuitenkaan jääneet nauttimaan voitostaan, vaan lähtivät kohti Pohjois-Italiaa entisten liittolaistensa pelossa. Avaarit asettuivat pysyvästi valloittamilleen alueille ja heistä tuli koko Karpaattien altaan voimakkain heimo seuraavien kahden vuosisadan ajaksi.^[3]

Avaariarmeijat pystyivät päihittämään vastustajansa paremman aseistuksensa sekä taitavien hevostaktiikoidensa avulla. Vaikka he olivat saapuneet Keski-Eurooppaan ainakin jossain määrin samaan aikaan slaaviheimojen kanssa, huonontuivat näiden kansojen väliset suhteet nopeasti. Avaarit elättivät itsensä metsästyksen ja eläintenhoidon lisäksi erityisesti ryöstelemällä muiden heimojen asutuksia. Slovakiassa he pysyttelivät alangoilla ja jättivät korkeimmat ylängöt enimmäkseen rauhaan. Ryöstöretkiensä yhteydessä avaarien tekemät raiskaukset olivat yleisiä. Tämä johti puoliksi avaarien ja puoliksi slaavilaisten lasten syntyyn, jotka aikuisiksi kasvettuaan alkoivat kapinoida isiensä hirmuvaltaa vastaan. Heidän johdallaan myös muut slaaviheimot, muun muassa kroaatit ja serbit voittivat avaareita vastaan käymänsä taistelut noin vuonna 620 alkaneissa kansannousuissa.^[4]

Avaarien kaanikunnan luoteissosissa asuneet slaavit muodostivat tähän aikaan oman, entisaikoja voimakkaamman heimoliittonsa. Vuonna 623 he valitsivat kuninkaakseen frankkikauppias Samon. Hänen valtakuntansa sijaitsi Tonavan pohjoispuolella ja piti itsessään Slovakian lisäksi Määrin, osan Itävaltaa sekä mahdollisesti myös Böömin. Avaarien lisäksi Samon johtamat slaavit sotivat myös lännessä sijainnutta Frankkien valtakuntaa vastaan. Vuonna 631 alkaneessa sodassa slaavit menestyivät hyvin ja päihittivät kuningas Dagobert I:n joukot. Tähän aikaan myös Polabian slaavit vannoivat uskollisuutta Samolle.^[4]

Samon kuoltua vuonna 658 hänen valtakuntansa hajosi pienempiin osiin ja avaarit palauttivat vanhan valta-asemansa. Heidän toimensa eivät olleet kuitenkaan enää yhtä väkivaltaisia. Tästä esimerkkinä on erityisesti Länsi-Slovakiassa (Nitrassa) sekä Määrissä muodostuneet uudet slaaviruhtinaskunnat, jotka tunnustivat avaarien voiman ja maksoivat sovitun vuosittaisen rahasumman. Avaarien ja slaavien suhteet olivatkin tähän aikaan ilmeisen rauhallisia.^[4]

700-luvun viimeisinä vuosikymmeninä frankkien kuningas Kaarle Suuri sekaantui yhä enemmän Kaanikunnan asioihin. Frankkien ja avaarien käymien sotien aikana myös slaavien pienet ruhtinaskunnat hyökkäilivät avaarien selustaan, mikä johti avaarivallan lopulliseen murtumiseen Karpaattien alueella 800-luvun alussa. Samaan aikaan Kaarlen lisääntynyt mielenkiinto slaavien asioihin toi mukanaan myös katolisen kirkon johtaman lähetystyön voimistumisen. Tonavan pohjoispuolisilla alueilla siitä vastasi Passaun piispa.^[5]

Avaarien kaanikunnan hävittyä avaariheimojen uskotaan assimiloituneen joko alueella jo asuneisiin slaaviheimoihin, tai sinne 800-luvun lopussa saapuneisiin madjaareihin.^[6]

Avaarien tappion myötä Lounais-Slovakian jo 700-luvun lopulla käynnistynyt valtiokehitys voimistui entisestään. Nitran linna rakennettiin tärkeälle strategiselle paikalle Nitrajoen varrelle ja tästä valtakeskittymästä kehittyi 800-luvun alkupuolella Nitran ruhtinaskunta. Vallitsevassa valtatyhjiössä se valloitti alueita erityisesti idässä ja pohjoisessa, joissa se ei kohdannut juurikaan vastarintaa. Etelässä ruhtinaskunnan rajana toimi Tonava, kun lännessä se kohtasi samaan aikaan vahvistumassa olleen Määrin ruhtinaskunnan. Ainut nimeltä tunnettu Nitran ruhtinas oli slaavi nimeltään Pribina. Tämä muun muassa rakennutti Nitraan sen ensimmäisen kirkon ja hyväksyi valtakuntansa kristillistämisen mennessään naimisiin baijerilaisen kristityn kanssa.^[7][8]

Ruhtinaskunnan voima perustui sen rakentamiin linnavuoriin, joita miehittivät ruhtinaalle uskolliset soturit. Tänä aikana perustettuja linnavuoria on löydetty muun muassa Pobedimistä Länsi-, Vyšný Kubínista Keski-, sekä Spišské Tomášovcesta Itä-Slovakiassa. Sotilaallisen tarkoituksensa lisäksi ne toimivat myös kaupankäynnin ja uskonnollisen toiminnan keskuksina.^[8]

Nitran aika itsenäisenä ruhtinaskuntana tuli päätökseensä noin vuonna 833, kun Määrin ruhtinas Mojmír I:n joukot valtasivat sen. Tätä seurannutta valtiota on kutsuttu suur-Määriksi. Luonteeltaan se oli hyvin samanlainen Nitran kanssa. Kumpikin oli pääosin slaaveista koostuneita pienehköjä, mutta laajentumishaluisia ruhtinaskuntia, joidenka sotilaallinen voima oli keskittynyt varta vasten rakennettuihin linnavuoriin.^[9]

Nitran vallattuaan suur-Määri laajeni seuraavien vuosien aikana erityisesti itään. Se kuitenkin ajautui konfliktiin läntisen suurvaltanaapurinsa, Itä-Frankian kanssa, jonka kuningas Ludvig Saksalainen hyökkäsi ja syrjäytti Mojmírin vuonna 846. Määrin hallitsijaksi Ludwig nosti Mojmírin veljenpojan Rastislavin, joka vannoi tälle uskollisuutta. Valtakuntien väliset suhteet pysyivätkin hyvinä seuraavat vuodet, mutta heikentyivät 850-luvulla Rastislavin yhä itsenäisemmän politiikan vuoksi. Tämä johti Ludvigin uuteen hyökkäykseen vuonna 855, mutta vahvistamiensa linnoitusten avulla määriläiset onnistuivat puolustautumaan tällä kertaa paremmin. Määri onnistui sodan aikana jopa valloittamaan itselleen lisää alueita Pannoniasta, mutta taipui lopulta rauhaan vuonna 864. Uskollisuudenvalan vannottuaan Rastislav sai pysyä valtaistuimellaan.^[9]

800-luvun kuluessa kristinusko levisi Keski-Euroopassa voimakkaasti. Myös Määrin sisä- ja ulkopolitiikassa uskonto nousi yhä tärkeämmäksi kysymykseksi, ja tämä nosti lähimmän arkkipiispan istuimen sijaitsemisen ajoittain vihamielisessä Itä-Frankiassa yhä suuremmaksi ongelmaksi.^[10]

Rastislavin pyynnöstä Bysantin keisari Mikael III lähetti vuonna 863 kreikkalaiset veljekset Kyrilloksen ja Methodioksen tekemään lähetystyötä ja kouluttamaan paikallisia uskovaisia papeiksi. Yhtenä heidän tehtävänään oli levittää kristinuskoa paikallisille slaaveille ymmärrettävällä kielellä. Tässä he käyttivät kehittämäänsä glagoliittinen kirjaimistoa, mikä perustui Makedonian slaavien kieleen. Veljesten rooli Keski-Euroopan slaavien kristillistämisessä oli merkittävä.^[10]

Valtakunnan kristillämistinen jatkui kun suur-Määrin valtaistuimelle nousi vuonna 871 Rastislavin veljenpoika Svätopluk. Nitra sai arkkipiispan istuimen ja jatkuvien valloitussotien kohteena olleita pakanaheimoja kastettiin. Svätoplukin pitkällä valtakaudella suur-Määri saavutti laajimmat alueelliset mittansa ja vaikka Svätopluk suostui maksamaan frankeille vuosittaisen rahasumman, oli Määri muun muassa kirkollisesti oma itsenäinen entiteettinsä hänen aikanaan. Frankian kanssa tehdyn rauhan jälkeen Määri laajeni erityisesti sen naapureina sijainneiden slaavilaisten pakanaheimojen alueille.^[11]

Svätoplukin kuoltua vuonna 894 suur-Määri ajatutui nopeasti vaikeuksiin. Vuosia kestäneen sisällissodan aikana laajat alueet irtautuivat sen vallasta, minkä lisäksi ongelmat sen läntisten saksalaisvaltakuntien kanssa pahenivat jälleen. Samaan aikaan unkarilaisten arosoturikansa saapui Karpaattien yli Keski-Euroopaan. Vaikka he olivat Määrin kanssa lyhyen aikaa jopa liittolaisia, kääntyivät kansat toisiaan vastaan jo vuonna 900. Lähes kaikki suur-Määrin johtavat aateelliset sekä sen viimeinen kuningas Mojmír II kuolivat yhdessä katastrofaalisessa unkarilaisia vastaan käydyssä taistelussa vuonna 906. Valtakunnan katsotaan tuhoutuneen tällöin.^[12]

Suur-Määrin tuhon jälkeen unkarilaiset nousivat Karpaattien altaan johtavaksi kansaksi 900-luvun alusta alkaen. Slovakiassa tämä tapahtui vähitellen, kun määriläinen keskusvalta korvaantui paikallisten slaaviylimysten itsenäisyydellä. Ajan myötä nämä soturiaristokraatit liittoutuivat unkarilaisten kanssa ja osallistuivat näiden ryöstöretkille Länsi-Eurooppaan. Unkarilaiset itse alkoivat asettua nykyisen Slovakian alueelle 920-luvulta eteenpäin, erityisesti sen eteläosiin, jossa maa oli tasankoista. He kuitenkin pitivät myös slaavien asuttamia vuoristoalueita omaan vaikutuspiiriinsä kuuluvina. Tämä aloitti yhtäjaksoisen unkarilaisasutuksen Slovakian alueilla, mikä jatkuu vielä tänäkin päivänä.^[13]

Vuonna 955 käydyn Lechfeldin taistelun jälkeen unkarilaiset joutuivat muuttamaan yhteiskuntajärjestystään nomadismista ja ajoittaisesta ryöstöretkistä kohti naapureidensa paikalleenasettuineita tapoja. Poliittisesti tämä tarkoitti vallan keskittymistä Árpádien suvulle. Slovakian alueella se johti Nitran ruhtinaskunnan vanhojen rajojen merkityksen uudelleenkorostumiseen. Seuraavan noin 150 vuoden aikana tavaksi vakiintui se, että Unkarin kuninkaan läheinen sukulainen hallitsi kolmasosaa koko valtakunnasta Nitran linnasta käsin. Usein nämä olivat lähes itsenäisiä ruhtinaita, jotka useaan kertaan joko kapinoitsivat hallitsijaansa vastaan tai pakenivat Unkarin naapurivaltioiden turvaan peläten hallitsijan kostoa. Nitra joutuikin sotien näyttämöksi useaan kertaan 1000- ja 1100-luvuilla kun Puolan kuningaskunta ja Böömin herttuakunta hyökkäsivät Unkariin ja jopa liittivät Nitran osikseen useaan kertaan. Unkarilaisvalta palasi kuitenkin aina alueelle ja vakiintui viimeistään 1100-luvun alussa, kuningas Kálmánin lakkautettua itsenäisen ruhtinaskunnan aseman böömiläisiä vastaan käydyn sodan jälkeen. Samaan aikaan Nitran piispakunta perustettiin uudelleen katolisen uskon jatkaessa vakiintumistaan Unkarin ainoana uskontona.^[14]

Myöhempinä vuosisatoina Bratislavan kaupunki kehittyi merkittäväksi keskukseksi varsinkin Sigismund Luxemburgilaisen aikana. Sen keskeinen asema aiheutti myös monia sotia ja levottomuuksia. 1500-luvulla kaupungin asema korostui entisestään, kun turkkilaiset Suleiman Suuren johdolla löivät Ludvig II:n, etenivät syvälle Unkariin ja valtasivat pääkaupunki Budan. Unkarin ylimystö pakeni Bratislavaan. Siitä tuli Unkarin hallinnollinen keskus, missä valtiopäivät kokoontuivat, kirkollinen ja maallinen johto sai turvapaikan ja monet kuninkaat kruunattiin vuoteen 1830 asti.^[15] Ludvigin kuoltua vallan peri Ferdinand I Habsburg ja Unkari joutui osaksi Habsburgien hallitsemaa Itävallan keisarikuntaa, vaikka se säilyikin nimellisesti omana kuningaskuntanaan; vuoden 1867 kompromissisopimuksessa Unkarin asema koheni ja alettiin puhua Itävalta-Unkarin kaksoismonarkiasta.^[16]

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Itävaltaan kuuluneista Böömin kruunun maista sekä Unkarin slovakialaisesta alueesta, Ruteniasta ja muistakin Unkarin alueista muodostettiin uusi Tšekkoslovakian valtio. Sen ensimmäiseksi presidentiksi tuli Tomáš Masaryk^[17] ja pääkaupungiksi Praha. Valtioon jäi erittäin suuri saksalaisvähemmistö.^[18]

Vuonna 1939 Slovakiasta tuli nimellisesti itsenäinen valtio, joka oli tiukasti natsi-Saksan alaisuudessa johtajanaan pappi Jozef Tiso.^[19] Toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1945 Tšekkoslovakia palautettiin yhtenäiseksi valtioksi. Sen hallitus istui ensin Košicessa ja myöhemmin Prahassa. Hallituksen muodosti koalitio, jonka ytimessä olivat kolme sosialistipuoluetta – slovakkien populistipuolue oli kielletty, koska se oli tehnyt yhteistyötä natsien kanssa. Pikkupuolueet Määrin katolinen kansanpuolue ja Slovakian demokraattinen puolue hyväksyttiin koalitioon. Natseja auttaneiden omaisuus takavarikoitiin ja teollisuus kansallistettiin.^[20]

Toisen maailmansodan jälkeen kommunistien asema oli niin vahva, että heidän onnistui Neuvostoliiton tuella kaapata valta 1948. Tšekkoslovakiasta tuli käytännössä Neuvostoliiton satelliittivaltio. Kylmän sodan aikana Tšekkoslovakia olikin Varsovan liiton jäsen Neuvostoliiton vaikutusvallan alaisena.^[21] Tšekkoslovakian kommunistinen puolue käynnisti 1967–1968 poliittisen uudistusprosessin (Prahan kevät), jonka Neuvostoliitto rusensi elokuussa 1968 niin kutsutun Brežnevin opin mukaisesti miehittämällä valtion.^[22][23]

Vuonna 1969 Tšekkoslovakia jaettiin kahteen osavaltioon, Tšekkiin ja Slovakiaan. Valtio siirtyi demokratiaan marraskuun 1989 lähes verettömällä ”samettivallankumouksella”. Patoutuneet kansallisuuskiistat halvaannuttivat demokratian oloissa liittovaltion toimintaa niin, että se lakkautettiin parlamentaarisella päätöksellä 1. tammikuuta 1993 alkaen samettierossa, jolloin molemmat osavaltiot muuttuivat itsenäisiksi valtioiksi.^[24]

Slovakian johti eroon Tšekkoslovakiasta ja itsenäiseksi vuoden 1993 alussa Vladimír Mečiar, joka hallitsi maata muutamaa keskeytystä lukuun ottamatta vuoteen 1998. Mečiar hallitsi autoritaarisesti, salaisen poliisin tuella ja otti presidentti Michal Kováčin kauden päättyessä presidentinkin toimen hoidettavakseen. Vuonna 1997 oppositio sai yhteistyöllä kammettua Mečiarin pääministerin virasta ja häntä seurasi Mikuláš Dzurinda. Presidentinvaali muutettiin suoraksi kansanvaaliksi perustuslain muutoksella 1999.^[25]

Slovakia lähetti 110 sotilasta Yhdysvaltain johtamaan Irakin-liittoumaan 2003. Slovakian joukot palvelivat puolalaisten alaisuudessa Hillassa miinanraivaustehtävissä. Kolme sotilasta sai surmansa tehtävän aikana. Joukot vedettiin pois pääministeri Robert Ficon vaalilupauksen mukaan helmikuussa 2007.^[26][27]

Slovakia on yksi niistä kymmenestä valtiosta, jotka liittyivät Euroopan unioniin 1. toukokuuta 2004. Lisäksi se liittyi Natoon 29. maaliskuuta 2004.^[27] Euro tuli Slovakian valuutaksi vuoden 2009 alusta Slovakian korunan tilalle.^[28]

Tutkiva toimittaja Jan Kuciak ja hänen puolisonsa löytyivät murhattuina kotoaan helmikuussa 2018. Ennen kuolemaansa Kuciak oli selvittänyt Slovakian poliitikkojen ja italialaisen 'Ndrangheta-rikollisjärjestön väitettyjä kytköksiä. Toimittajan murha johti Slovakiassa poliittiseen kriisiin ja laajoihin hallituksen vastaisiin mielenosoituksiin. Pääministeri Robert Fico erosi ja uudeksi pääministeriksi tuli maaliskuussa 2018 Peter Pellegrini. Entinen pääministeri Robert Fico oli Smer-SD-puolueen johtaja ja Pellegrini sen varapuheenjohtaja. Hallituksessa oli Smer-SD:n lisäksi kaksi pienempää puoluetta.^[29]

Maaliskuussa 2019 sosiaaliliberaalia Progressiivinen Slovakia -puoluetta edustava Zuzana Čaputová valittiin maan uudeksi presidentiksi. Čaputová oli mukana laajoissa mielenosoituksissa, joita järjestettiin Slovakian yhteiskuntaa ravisuttaneen korruptiota tutkineen toimittaja Jan Kuciakin murhan jälkeen.^[30]

Helmikuussa 2020 parlamenttivaaleissa voittivat korruptiota vastaan kampanjoineet puolueet. Maaliskuussa 2020 pääministeriksi nousi Tavalliset ihmiset -puolueen johtaja Igor Matovič, ja maata pitkään johtanut Smer-puolue jäi oppositioon.^[31] Matovič joutui eroamaan keväällä 2021 aiheutettuaan poliittisen kiistan tilaamalla maahan venäläistä Sputnik V -koronarokotetta. Uudeksi pääministeriksi nousi huhtikuun alussa entinen terveysministeri Eduard Heger. Maassa oli siihen mennessä todettu noin 360 000 koronavirustartuntaa ja tautiin oli kuollut lähes 10 000 slovakialaista.^[32]

• Mannová, ym.: A Concise History of Slovakia. Academic electronic Press, 2000. ISBN 80-88880-42-4. (englanniksi)
• Teich, ym.: Slovakia in History. Cambridge University Press, 2013. ISBN 978-1-107-67690-9. (englanniksi)

n k m Euroopan historia maittain Valtiot Alankomaat Albania Andorra Armenia Azerbaidžan Belgia Bosnia ja Hertsegovina Bulgaria Espanja Georgia Irlanti Islanti Italia Itävalta Kazakstan Kreikka Kroatia Kypros Latvia Liechtenstein Liettua Luxemburg Malta Moldova Monaco Montenegro Norja Pohjois-Makedonia Portugali Puola Ranska Romania Ruotsi Saksa San Marino Serbia Slovakia Slovenia Suomi Sveitsi Tanska Tšekki Turkki Ukraina Unkari Valko-Venäjä Vatikaanivaltio Venäjä Viro Yhdistynyt kuningaskunta Muut alueet Abhasia Artsakh Etelä-Ossetia Euroopan unioni Färsaaret Gibraltar Kosovo Pohjois-Kypros Transnistria