Tipi Järvinen

Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Tarkennus: kieli+muoto

Timo "Tipi" Järvinen (30. huhtikuuta 1958[1] – 3. joulukuuta 2007 Helsinki) oli suomalainen muusikko. Hän oli vahva vaikuttaja Helsingin rock-piireissä usean vuosikymmenen ajan. Järvinen oli vuonna 1988 perustetun Balls-yhtyeen perustajajäsen pääinstrumenttinaan kitara,[2] myöhempinä vuosina myös rummut.

1970-luvulla Järvinen kävi MS-Audiotronin järjestämän roudarikurssin kurssikaverinaan esimerkiksi Esa Pulliainen, joka siirtyi kurssin myötä roudariksi Dave Lindholmille ja sittemmin Agentsin kitaristiksi.

Tipi Järvinen oli vahvasti r&b-henkinen, energisesti soittava kitaristi, jolle eivät muutkaan soittimet olleet vieraita. Hän oli arvostettu musiikin monitoimimies toimien oppi-isänä usealle suomalaiselle muusikolle sekä nuorten bändien ohjaajana. Järvinen oli myös mukana järjestämässä erilaisten erikoiskokoonpanojen teema- ja jamiesiintymisiä. Järvisen kädenjälki näkyykin monen bändin soitossa.

Järvinen kuoli 3. joulukuuta 2007 sairauskohtaukseen kotonaan Helsingin Ruoholahdessa.[3]

Muita kokoonpanoja joissa vaikuttanut esimerkiksi

  • Bad Ass Brass Band, kitara
  • Deep Talking Boys, basso ja laulu
  • Terminators, 1991–1992
  • House Breakers, 1970-luvulla
  • Marjo Leinonen & Viranomaiset
  • Finnish Dylan Reunion
  • Jukka Tolonen & Indians of Justice, rummut

Lähteet

  1. Fastlane Through the History of Balls (cd-levy, Low Frequency Records 2005), kansilehti
  2. The Balls: Drunkfish Itä-Suomen ylioppilaslehti Uljas. 15.12.2014. Viitattu 26.10.2016.
  3. Balls-kitaristi Järvinen kuollut Iltalehti. 4.12.2007. Viitattu 26.10.2016.