Józef Rotblat

Józef Rotblat.

Józef Rotblat (4. marraskuuta 1908 Varsova, Puola – 31. elokuuta 2005 Lontoo, Yhdistynyt kuningaskunta) oli puolalaissyntyinen, pitkään Britanniassa työskennellyt fyysikko. Vuonna 1995 Rotblat sai Nobelin rauhanpalkinnon yhdessä Pugwash Conferences on Science and World Affairs -organisaation kanssa ydinaseriisunnan edistämisestä.[1]

Rotblat valmistui Varsovan yliopistosta ja työskenteli yliopistossa ja muissa tieteellisissä instituutioissa vuoteen 1939 asti. Silloin hän sai työpaikan Liverpoolin yliopistosta. Vuonna 1944 hänet palkattiin Yhdysvaltoihin ydinpommin valmistamista tavoittelevaan Manhattan-projektiin. Kun hänelle selvisi, ettei Natsi-Saksa pystyisi valmistamaan vastaavaa pommia, hän erosi hankkeesta ja palasi Liverpooliin. Vuonna 1950 hän siirtyi Lontooseen harjoittamaan lääketieteellistä fysiikkaa.[2]

Rotblatista tuli yksi huomattavimmista ydinvarustelukisan arvostelijoista. Hän allekirjoitti Russellin–Einsteinin manifestin 1955 ja perusti Bertrand Russellin kanssa Pugwash-konferenssin 1957. Hän toimi kylmästä sodasta huolimatta lännen ja idän tieteilijöiden välisenä yhdyssiteenä. Hän ajatteli, että tieteilijöillä tulisi olla lääkärien Hippokrateen valaa vastaava moraalinen ohjeisto.[3]

Lähteet

  1. The Nobel Prize in Peace 1995 Nobelprize.org – The Official Website of the Nobel. Viitattu 12.7.2012. (englanniksi)
  2. Sir Joseph Rotblat. Encyclopedia Britannica. (englanniksi)
  3. Remember Your Humanity (Arkistoitu – Internet Archive). Rotblatin Nobel-puhe. Pugwash.org. (englanniksi)

Aiheesta muualla

  • Józef Rotblatin muistokirjoitus Helsingin Sanomissa.
1901–1925

1901: DunantPassy 1902: DucommunGobat 1903: Cremer 1904: Kansainvälisen oikeuden instituutti 1905: Suttner 1906: Roosevelt 1907: MonetaRenault 1908: ArnoldsonBajer 1909: BeernaertPaul Balluet d’Estournelles de Constant 1910: Kansainvälinen Rauhantoimisto 1911: AsserFried 1912: Root 1913: La Fontaine 1917: Punainen Risti 1919: Wilson 1920: Bourgeois 1921: BrantingLange 1922: Nansen 1925: ChamberlainDawes

1926–1950

1926: BriandStresemann 1927: BuissonQuidde 1929: Kellogg 1930: Söderblom 1931: AddamsButler 1933: Angell 1934: Henderson 1935: Ossietzky 1936: Lamas 1937: Cecil 1938: Nansenin kansainvälinen pakolaistoimisto 1944: Punainen Risti 1945: Hull 1946: BalchMott 1947: Kveekarit 1949: Boyd Orr

1951–1975

1950: Bunche 1951: Jouhaux 1952: Schweitzer 1953: Marshall 1954: Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestö 1957: Pearson 1958: Pire 1959: Noel‑Baker 1960: Lutuli 1961: Hammarskjöld 1962: Pauling 1963: Punainen Risti 1964: King 1965: Unicef 1968: Cassin 1969: Kansainvälinen työjärjestö 1970: Borlaug 1971: Brandt 1973: Kissinger 1974: MacBrideSatō 1975: Saharov

1976–2000

1976: B. WilliamsCorrigan 1977: Amnesty International 1978: SadatBegin 1979: Äiti Teresa 1980: Esquivel 1981: YK:n pakolaisapujärjestö 1982: MyrdalGarcía Robles 1983: Wałęsa 1984: Tutu 1985: Lääkärit ydinsotaa vastaan 1986: Wiesel 1987: Arias 1988: YK:n Rauhanturvaajat 1989: Dalai Lama 1990: Gorbatšov 1991: Suu Kyi 1992: Menchú 1993: Mandelade Klerk 1994: ArafatPeresRabin 1995: Pugwash-liike, Rotblat 1996: BeloRamos Horta 1997: Kampanja maamiinojen kieltämiseksi (ICBL)J. Williams 1998: HumeTrimble 1999: Lääkärit ilman rajoja 2000: Kim

2001–

2001: YKAnnan 2002: Carter 2003: Ebadi 2004: Maathai 2005: IAEAElBaradei 2006: YunusGrameen Bank 2007: GoreIPCC 2008: Ahtisaari 2009: Obama 2010: Liu 2011: GboweeJohnson SirleafKarman 2012: EU 2013: Kemiallisten aseiden kieltojärjestö 2014: SatyarthiYousafzai 2015: Tunisian kansallisen vuoropuhelun kvartetti 2016: Juan Manuel Santos 2017: International Campaign to Abolish Nuclear Weapons 2018: MuradMukwege 2019: Abiy 2020: Maailman ruokaohjelma 2021: RessaMuratov 2022: Bjaljatski, Memorial, Center for Civil Liberties 2023: Mohammadi

Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • FAST
  • ISNI
  • VIAF
Kansalliset
  • Norja
  • Chile
  • Espanja
  • Ranska
  • BnF data
  • Katalonia
  • Saksa
  • Israel
  • Belgia
  • Yhdysvallat
  • Ruotsi
  • Japani
  • Tšekki
  • Australia
  • Korea
  • Kroatia
  • Alankomaat
  • Puola
Tieteilijät
  • CiNii
  • Scopus
Henkilöt
  • Deutsche Biographie
  • Trove
Muut
  • SNAC
  • IdRef
Tämä tieteilijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.